PONOVO

PoNoVo - Kosken Dynamo

- Yleisömäärä 153
8-4
Liiton raportti

PoNoVo-Kosken Dynamo-13-10-18

Rutiinivoitto kotiavauksesta

Pontuksen Nouseva Voima aloitti kauden 2018-2019 kotipelit rutiinin omaisella 8-4 voitolla Hämeenkoskelta saapuneesta Kosken Dynamosta. Lauantaipäivän ottelua oli saapunut seuraamaan 153 kiinnostunutta silmäparia. Tämä ottelu oli myös joukkueen uusimman värväyksen, Aleksandr Avtushenkon ensimmäinen esiintyminen ampparisukissa.

Ensimmäinen erä sai räväkän lähdön, kun Ville ”Matsui-Mane” Rouhiainen (2+1) viimeisteli pelin ensimmäisen maalin Niko Sollon (0+1) syötöstä, vain 11 sekunnin jälkeen. Muuten erä mentiin hyvinkin tasaisissa merkeissä, PoNoVo:n hallitessa palloa ja vastustajan kytätessä vastaiskuja. Muutama lisämaali erässä päästiin näkemään, kaksi kertaa vastustajan toimesta: kerran PoNoVo:n päätyyn ja kerran omaan maaliin, sekä kerran Risto Töllikön (2+2) toimesta. Erätauolle siis tilanteessa 3-1, ampparisukkien johtaessa.

Toinen erä oli kotijoukkueen osalta heikompaa tekemistä, kuin ensimmäinen erä, osittain johtuen kokoonpanoon tehdyistä muutoksista, joita valmennusjohto oli pakotettu tekemään muutaman loukkaantumisen ja sairastumisen vuoksi. Kotijoukkueen pelin hakiessa uomiaan, teki vierasjoukkue kuin varkain erässä kaksi maalia, kotijoukkueen yhtä vastaa. Toisen erän jälkeen tilanne siis 4-3.

Kolmanteen erään ampparisukat saapuivat toista erää ryhdikkäämmällä otteella ja aloittavat maalinteon Konsta Vullin toimesta (1+0). Vastustajan hölmöillessä viiden minuutin jäähyn arvoisesti, ote siirtyi yhä enemmän kotijoukkueen haltuun. Vaikka ylivoimalla ei saatu tulosta aikaiseksi kuin yhden maalin muodossa, alkoi ottelun voittaja olla jo pikkuhiljaa selvillä. Kotijoukkue naputteli ottelun loppuvihellykseen mennessä 8-4 voittoon oikeuttavat lukemat, vaikka huomattavasti enempään olisi mahdollisuudet paremmalla viimeistelyllä olleet.

Tästä on kuitenkin hyvä suunnata kohti tulevaa treeniviikkoa ja ensi lauantain kotipeliä, jossa vastaan asettuu SC Löysätempo Mikkelistä. Ottelu alkaa tuttuun aikaan klo 14:00. Tervetuloa!

Otteluennakko

Miesten 2.divarin kotiavauksen sähköisesti jaettava OTTELUENNAKKO

Kauden ensimmäiseen kotiotteluun isäntien vieraaksi Huhtarin siniselle saapuu Kosken Dynamo Hämeenkoskelta.

Aika tasan kuukausi takaperin joukkueet kohtasivat Suomen Cupin merkeissä ja silloin Ponovolaiset otti vähälukuisesta vierailijasta selkeän niskalenkin luvuin 14-5. Mutta niinkuin tiedetään ne oli eri pelejä, nyt taistellaan sarjapisteistä. Keskinäiset ottelut ovat vuosien mittaan olleet aina tiukkoja vääntöjä ja samanlaista odotellaan nytkin. Ottelussa nähdään kansainvälistä meininkiä kun Venäjän maajoukkuemies Alexander Avtushenko on saanut sopimusasiat kuntoon ja on pelissä mukana, tervetuloa joukkoon!

PoNoVo-maalivahti Juha Ahtiainen ennakoi lauantai-iltapäivän ottelua:
”Kaveri on varmasti sisuuntunut edellisen Lappeenrannan reissun jälkeen ja tullee painamaan heti alusta kovaa päälle. Pisteet jäävät kotiin kun jaksetaan tehdä enemmän hommia kuin vastustaja ja maltetaan pelata sitä kuuluisaa omaa peliä täydet 60 minuuttia.”

Otteluisäntänä Putkela.fi-Cornerissa pelistä nautiskelee itseoikeutetusti Putkelan henkilökunta, tervetuloa!
https://www.putkela.fi/

Erätauolla UK Koskimies-pallokisa jonka kolme parasta palkitaan tuotepalkinnoin. Pallo maksaa 2€ ja palloja myyvät PoNoVon 06-pojat. Kaikki tuotto menee 06-poikien joukkueen toimintaan. Kisan voittaja pääsee runkosarjan viimeisessä kotiottelussa kilpailtavaan superfinaaliin jossa pääpalkintona on Dust Controlin lahjoittama PoNoVo-PoNi polkupyörä (arvo 379€).

”Viime keväinen PoNoVo-PoNin voittaja otti yleisönsä voiton varmistuttua”

Erätauolla arvotaan kaikkien lipukkeiden täyttäneiden kesken kuljetus Joni Koppo Oy:n lahjoittama Leirin Kotipizzan lahjakortti.
http://www.kuljetuskoppo.fi/

Maankuulu PoNoVo-kahvio palvelee yleisöä koko ottelun ajan

Liput 5€
Alle 15-vuotiaat ja seuran jäsenet jäsenkorttia näyttämällä ilmaiseksi tapahtumaan.
NST-Lappeenrannan jäsenet jäsenkorttia näyttämällä ilmaiseksi ottelutapahtumaan.

Kannattajajäsenkortti joka toimii kausikorttina (ilmainen sisäänpääsy kaikkiin runkosarjan kotiotteluihin) ja jolla saat maakunnan parhaat rahanarvoiset edut 15€, kortteja myynnissä lipunmyynnissä
http://www.ponovo.fi/edustus/liput-ja-kausikortit-2017-2018/