PONOVO

Riku Rissanen ja Jukka Lähde saadaan kiinnitettyä edariin!

/ Yleinen

 

Miesten edustusjoukkue saa uutta potkua kun Riku Rissanen astuu joukkueenjohtajaksi ja Jukka Lähde huoltajaksi.

Riku on toiminut joukkueessa merkittävässä roolissa edellisillä kausilla.  Rikun tehtäviin on kuulunut mm. tapahtumien kehittäminen, yhteistyökumppanuudet, pelaajien sekä joukkueen hyvinvoinnista huolehtiminen ja pelaajasopimukset.

”Tarkoituksena oli jäädä pois edarin toiminnasta, mutta lieneekö kesähelteet sitten saaneet toisiin ajatuksiin.  Asiaa kysyttiin minulta useaan otteeseen, mutta nyt kesälomien jälkeen alkoi ajatus taas siirtyä salibandykentille.  Nyt tärkeintä on saada pelaajasopimukset sovittua ja kauden käynnistymiseen liittyvät asiat kuntoon.  Taloudelliset lähtökohdat ovat hyvät ja valmennus on hyvissä kantimissa. Uskon että saamme pelaajille rakennettua hyvän kodin ja pystymme lupaamaan pelaajille kehittymisen mahdollisuuden. Lupaamme myös kova työtä ja tiukkoja pelejä, toivottavasti yleisö löytää taas Huhtariin.  On mukava olla taas tositoimissa tuttujen äijien kanssa”, toteaa Riku Rissanen.

Jukka on mahdollistanut pelaajien harjoitus- ja pelitapahtumat osaltaan ollen tärkeä lenkki joukkueessa. Pelaajat ja valmennus ovat voineet keskittyä harjoittelemaan ja pelaamaan, kun Juki on keskittynyt huoltotehtäviin.

PoNoVon hallituksen puheenjohtaja Kimmo Hanninen hehkutti kuultuaan uutisista:”Mahtavaa, että Riku lähti vielä mukaan toimintaan. Riku on kontaktiensa kautta paras mahdollinen mies tähän hommaan. Rikulla on laaja tuntemus seurasta, tilanteesta, markkinasta sekä sidosryhmistä. Riku on aikaansaava mies, jolla on todellinen keltamusta PoNoVo-sydän!”